Värjäyskurssin koetyöt

Ensimmäisen vuoden toinen jakso on nyt pulkassa, joten on aika tehdä hiukan yhteenvetoa värjäyskurssin koetöistä. Kurssin aikana pidettiin käytännön kokeet harmaan hiuksen värjäämisestä, vaalean hiuksen värjäämisestä tummaksi ja monivärjäyksestä kevytväreillä.


Harmaantuneessa hiuksessa ei ole enää hiuksen omaa pigmenttiä, joten sen värjääminen vaatii tiettyjä erityistoimenpiteitä, kuten esipigmentointia. Työparillani ja minulla oli esipigmentointi ja muut menetelmät sen verran hyvin hanskassa, että saimme tästä työstä kolmosen (asteikolla 1-3).

Vaalean hiuksen värjääminen yli kaksi astetta tummemmaksi muistuttaa työnä harmaan hiuksen värjäystä, ja sekin työkoe meni hyvin. Kuvamateriaali valitettavasti puuttuu, mutta värjäsimme parityönä osan asiakkaamme vaaleista hiuksista intensiivisellä punaisen sävyllä.


Kurssin viimeinen työkoe oli monivärikoe, jossa sai käyttää mitä tahansa koulun kolmesta kevytvärisarjasta. Asiakkaani hiukset olivat enimmäkseen käsittelemättömät kylmän ruskeat tummuusasteella 6, seassa oli hyvin pieni määrä harmaata ja latvoissa vanhaa vaalennusta. Asiakas mieltyi punertaviin sävyihin, ja valitsimme kaksi luonnollista kuparin sävyä. Toteutin värjäyksen Wellan Color Touch -sarjalla, ja pääsin ensimmäistä kertaa kokemaan sen fiiliksen, kun tuntuu että asiakas suorastaan nuorenee silmissä :)
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti