INCI-analyysi: Pirkka Argan puhdistusvaahto

Viime aikoina on puhuttu paljon mm. kosmetiikan sisältämistä mikromuoveista ja karsinogeeniseksi epäillystä säilöntäaineesta nimeltä Polyaminopropyl Biguanide, ja kuluttajat ovat sankoin joukoin heränneet tutkimaan INCI-listoja joko omin avuin tai erilaisten sovellusten kanssa. Kiinnostus kosmetiikan kemiaa ja tuotteiden aineosia kohtaan on tietysti aina hyvä juttu, mutta tässäkin asiassa olisi hyvä kyetä muodostamaan itse omat mielipiteensä, eikä pelästyä jokaista somekohua tai raflaavasti asiansa ilmaisevia sovelluksia. Siispä nyt pyörähtää käyntiin blogin ensimmäinen postaussarja: INCI-analyysi.

INCI tulee sanoista International Nomenclature of Cosmetic Ingredients (suom. Kansainvälinen luokitus kosmeettisille valmistusaineille), ja kosmetiikkatuotteen INCI-lista kertoo, mistä kyseinen tuote on valmistettu. Ainesosat on lueteltu INCI-listassa järjestyksessä sen mukaan, mitä tuotteessa on painon mukaan eniten. Poikkeuksena ovat ne ainesosat, joita on alle 1% tuotteen koostumuksesta, sillä ne voidaan ilmoittaa luettelon loppupäässä missä järjestyksessä tahansa. Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että INCI-listan viidellä ensimmäisellä ainesosalla on eniten merkitystä tuotteen ominaisuuksien kannalta. Ainesosien ominaisuuksia voi tutkia suomeksi esimerkiksi osoitteessa incihaku.fi.


Ensimmäinen tutkittava tapaus on yksi suosikkiputsareistani, Pirkka Argan puhdistusvaahto. "Ravitseva Pirkka Argan puhdistusvaahto poistaa meikin ja muut epäpuhtaudet kosteuttaen samalla ihoa. Sopii kaikille ihotyypeille. Sisältää ravitsevaa luonnon arganuutetta. Mieto tuoksu.", sanoo pakkaus. Puhdistusteho on kasvoputsarille melko itsestäänselvä myyntiargumentti, mutta tässä tapauksessa pakkauksen teksti vetoaa myös tuotteen ravitsevuuteen ja kosteuttavuuteen. Mielenkiintoinen juttu on myös tuo luonnon arganuute - tuotesarjan nimen perusteella voisi olettaa tuotteiden sisältävän sitä paljon puhuttua ja hypetettyä arganöljyä, mutta kyseessä onkin uute. Otetaanpa selvää, mitä muuta tuote pitää sisällään:

1. Aqua (vesi) = tuotepohja, liuotin

2. Dipropylene Glycol = liuotin, viskositeetinsäätäjä, hajuste, hajua tai makua peittävä aine

3. Sodium Lauroyl Methyl Isethionate = puhdistava aine, pinta-aktiivinen aine

4. Cocamidopropyl Betaine = puhdistava aine, vaahdonvahvistaja, pinta-aktiivinen aine, viskositeetinsäätäjä

5. Sodium Cocoamphoacetate = puhdistava aine, vaahtoava aine, pinta-aktiivinen aine

Top vitosessa on siis vesi, toinen liuotin joka on samalla myös viskositeetinsäätäjä (säätelee tuotteen koostumusta), ja useita puhdistavia ja vaahdon ominaisuuksiin vaikuttavia aineita. Näitä tämä tuote sisältää kaikkein eniten, ja sen huomaa käytössä. Mielestäni Pirkka Argan puhdistusvaahdossa on juuri sopivan muhkea vaahto, joka tuntuu hyvältä iholla, levittyy hyvin ja säilyy vaahtomaisena riittävän pitkään. Sen sijaan kosteuttavuuden ja ravitsevuuden lupauksista olen hiukan eri mieltä, sillä ainakin oma kuiva ihoni jää hiukan kiristävän tuntuiseksi vaahtoputsarin jäljiltä. Ihoja on kuitenkin erilaisia, joten en pysty oman henkilökohtaisen käyttökokemukseni perusteella antamaan tuomiota siitä, ravitseeko tämä tuote ihoa niin kuin lupaa.

6. Cocamidopropyl Hydroxysultaine = ihoa hoitava aine, puhdistava aine, vaahdonvahvistaja, pinta-aktiivinen aine, viskositeetinsäätäjä

7. PEG-7 Glyceryl Cocoate = emulgaattori, pinta-aktiivinen aine

8. Argania Spinosa Kernel Extract = ihoa hoitava aine

9. Glyceryl Oleate = pehmentävä aine, emulgaattori, hajuste

10. Coco-Glucoside = puhdistava aine, vaahtoava aine, pinta-aktiivinen aine

Seuraavassa viiden ainesosan ryppäässä on jo mukana myös ihoa hoitavia aineita - mikä on muuten erittäin mielenkiintoinen termi. Incihaku.fi kertoo, että ihoa hoitava aine pitää ihon hyvässä kunnossa (lähde), mutta mitä se mahtaa tarkoittaa käytännössä? Kuinka määritellä ihon hyvä kunto, ja mitä ainesosan täytyy iholle tehdä, jotta voidaan sanoa sen pitävän ihon kunnon hyvänä? Kuten huomaatte, monesti INCI-listojen tutkiminen sekä vastaa kysymyksiin että herättää koko joukon uusia sellaisia. Mielenkiintoista on näin Argan-nimisestä tuotesarjasta puhuttaessa myös arganuutteen sijainti INCI-listalla - tässä tuotteessa se on kahdeksantena, eli ei erityisen ylhäällä muttei järin alhaallakaan. Arganuutetta lienee käytetty sellainen määrä että valmistuskustannukset pysyvät kohtuullisina, mutta sitä on kuitenkin tuotteessa siinä mielessä riittävästi, että kuluttajat kokevat sarjan brändin vastaavan tuotteen sisältöä.

11. Panthenol (pantenoli, B-ryhmän vitamiini) = ihoa hoitava aine, antistaattinen aine

12. Butylene Glycol = ihoa hoitava aine, humektantti, liuotin, viskositeetinsäätäjä

13. Parfum = hajuste

14. Phenoxyethanol = säilöntäaine

15. Ethylhexylglycerin = ihoa hoitava aine

16. Sodium Benzoate = hajua tai makua peittävä aine, säilöntäaine

17. Lactic Acid (maitohappo) = ihoa hoitava aine, puskuroiva aine, humektantti

Loput seitsemän aineosaa sisältävät taas niitä ihoa hoitavia aineita, humektantteja (sitovat kosteutta), ja loppupäässä myös hajusteita ja säilöntäaineita. Yleensä INCI-listoja tutkaillessa voidaan pitää ohjenuorana, että sitten kun luettelossa alkaa vilahdella hajusteita ja säilöntäaineita, aletaan vähitellen olla siellä alle 1% pitoisuuksissa. Loppupään ainesosat voivat siis olla missä järjestyksessä tahansa, ja onkin mielenkiintoista miettiä, miksi valmistaja ilmoittaa ne juuri tässä tietyssä järjestyksessä.


Sitten yksi INCI-listaan liittymätön mielenkiintoinen huomio: Pirkka Argan -tuotteet valmistetaan Simin tehtaalla Ylöjärvellä. Simillä on myös oma arganöljyä ja oletettavasti myös arganuutetta sisältävä Argan Care -niminen ihon- ja hiustenhoitosarja, joten olisi hauska vertailla kahta samankaltaista tuotetta Pirkalta ja Similtä.

Millaiselle tuotteelle haluaisitte seuraavaksi nähdä tehtävän tällaisen "ruumiinavauksen"? Shampoo, kuivashampoo, suoraväri...? Kommentteja, ideoita ja palautetta otetaan vastaan innolla! :)
4 kommenttia on "INCI-analyysi: Pirkka Argan puhdistusvaahto"
  1. Hei tämä oli tosi kiva, näitä lisää! Jonkin lämpösuojan ruumiinavaus olisi mielenkiintoinen! Niistä kun lukee niin usein väittelyä että suojaavatko ne nyt oikeasti vai eivät :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, tää oli loistoidea, kiitos! Lämpösuojat on kaikista hiustuotteista mun lemppari-inhokkeja ja takuuvarmoja keskustelunherättäjiä, ja mulla on niistä aika paljon sanottavaa :D

      Poista
  2. Tämä oli oikein mielenkiintoista luettavaa, luen mielelläni enemmänkin näitä.
    Olisi kiva tietää että suojaako/auttaako nuo hoitavat ainesosat oikeasti vai mistä nekin on keksitty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy laittaa investigaatio pystyyn, muakin kiinnostaa erittäin paljon että mitä nuo "ihoa/hiuksia hoitavat aineet" todellisuudessa ovat ja tekevät!

      Poista